torstai 9. maaliskuuta 2017

Moikka!

Olen Tuukka Muukkonen ja opsikelen Lillan ja Essin kanssa samalla luokalla nuoriso- ja vapaa-ajanohjaajaksi. Täytän matkan aikana 19 vuotta ja ukson että juhlapäivästä tulee varmasti mielenkiintoinen. Odotan suurella sydämellä African ilta-aurinkoja ja paikalliseen kulttuuriin tutustumista. Vaikka mennäänkin tekemään tietynlaista kehitystyötä, uskon että me tulemme oppimaan matkan aikana enemmän kuin voidaan tulla ikinä paikallisille opettamaan.

Olemme tottuneet pohjoismaissa siihen että meillä on jatkuvasti netti käytössä, puhdasta vettä ja mahdollisuus käydä lähi kaupassa. Näin ei välttämättä ole paikassa jonne ollaan menossa. Tulemme elämään matkan aikana mahdollisesti aidompaa elämää kuin koskaan ja opimme varmasti arvostamaan pieniä arkipäiväisinpiäkin asioita aivan uudella tavalla.

Itse olen kiinnostunut erityisesti erilaisista taidekulttuureista ja toivon että Afrikasta jää käteen paljon uusia näkökulmia niin kuvataiteellisessa että musiikillisessa mielessä. Olen ainakin kuullut paljon hyvää afrikkalaisen musiikin omalaatuisesta rytmistä.

Innolla odottaen kohti matkaa!! :3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti